Mikkelin Tori

Sesonkien mukaista markkinointia Mikkelin Torin palveluista

Teemme Mikkelin Torille, kaupungin sykkivälle sydämelle, monipuolista markkinointia torin vuodenkiertoon ja tapahtumiin liittyvistä teemoista. Tuomme esiin mm. kahdesti vuodessa järjestettäviä suurmarkkinoita, erilaisia kesätapahtumia ja tunnelmallista joulunaikaa kuvin, videoin, some- ja natiivikampanjoin sekä lehti-ilmoituksin.

Asiakkaan kommentit

Näkyvyyttä digimainonnan keinoin

Saimme natiivimainonnalla hyviä tuloksia kustannutehokkaasti mm. Mikkelin torin vuoden 2022 Maalismarkkinoille. Teimme kampanjaan medioiden uutisvirrassa näkyvät mainokset sekä niistä avautuvan sisältöartikkelin.

Joulutorista kertova Mikkelin seudulle sekä lähikuntiin ja -kaupunkeihin kohdennettu natiivikampanja keräsi myös runsaasti lukijoita joulukuussa 2023. Julkaisimme joulutorin tunnelmia lisäksi Torin somekanavissa, joissa hyödynsimme kuvaamiamme tunnelmakuvia. Kuvia sisältänyt postaus keräsikin vuoden 2023 laajimman orgaanisen kattavuuden Mikkelin Torin kanavissa.

Jouluinen ilme torille ja koko kaupungille markkinointiin

Loimme Mikkelin Torin ja  koko kaupungin 2023 joulunajan viestintään yhteisen visuaalinen ilmeen. Logo ja -ilme yhtenäistivät joulunajan runsaan tapahtumamäärän viestintää ympäri kaupunkia.

Joulunajan mainonnassa hyödynnettiin lisäksi suunnittelmiamme roll up -ständejä, LED-näyttö-materiaaleja sekä verkkosivusisältöjä.

Fiilisvideoita saunan lauteilta kranssin tekoon

Toteutimme Mikkelin Torikauppiaat ry:n käyttöön saunavastavideon nopealla aikataululla ja niin sanotusti kertarykäisyllä. Kun mallit oli saatu huijattua mukaan, vedet kannettua ja sauna lämpiämässä, ei mennyt kuin pari tuntia, kun kuvaajamme oli kuvannut koko tarinan purkkiin. Yhden miehen light & fast - produktio säästi aikaa ja rahaa työn jäljestä tinkimättä.

Kaksiosainen videosarja kranssin matkasta avasi perinteisen käsityön maailmaa talvisten kranssien valmistuksesta aina myyntipöydälle asti. Videon ohjeilla voi valmistaa havukranssin myös itse. Ensimmäisessä videossa reippaillaan Veli-Pekka “Wellu” Mesiäisen kanssa Mikkelin lähimetsässä, kerätään kranssitarpeet kasaan (vain maanomistajan luvalla) ja valmistetaan kranssi luonnon helmassa.

Toisessa videossa Wellu esittelee laajaa kranssivalikoimaa Mikkelin torilla ja lopuksi laitetaan iloista joulumieltä jakoon.